Kauan jännitetty lentomatka New Yorkiin alkoi oikein mukavasti Pojan nukahtaessa syliini koneen noustessa. Kun elokuvaa katsellessa siemailin kaikessa rauhassa lasillisen kuohuvaa ja söin lounaan ilman keskeytyksiä, alkoi tuntua jo vähän lomalta. Puolitoista tuntia oli takana ja reilu kuusi vielä edessä, kun viihdytysjoukkojen oli aktivoiduttava. Välillä piirrettiin (melkein kaikki osui paperille), luettiin kirjoja, katsottiin Muumeja (kannettava DVD-soitin = hengenpelastaja) ja juostiin kikattavan karkurin perässä pitkin käytäviä. Lennon jälkeen puolentoista tunnin passintarkastusjono tuntui jo lievästi kidutukselta. Varsinkin kun Poika ei suostunut olemaan koko aikana kenenkään muun sylissä, mutta heilui kuin heinäkeihäs leikkiessään piilosta takana jonottavien kanssa. Juuri ennen tarkastukseen pääsyä vaippaan ilmiintyi haisku.

Ensimmäinen päivä alkoi iloisella höpötyksellä kello 3 yöllä, eikä "nyt on vielä yö" mutina saanut vastakaikua. Ja aamu kahdeksalta Poika nukkui jo päiväunia Vapauden patsaan edustalla. Disney storessa väsymyksestä ei ollut enää tietokaan, vaan Poika katseli silmät suurina karusellissa pyörivää Nalle Puhia, Mikkiä ja Minniä, ja alkoi sitten itse tanssia ja pyöriä musiikin tahdissa. Illemmalla ravintolassa annoimme Pojalle uuden Salama McQueen vetomoottoriauton. Isän temppuilu auton kanssa lietsoi natiaisen hysteeriseen hekotustilaan, joka tarttui lopulta kaikkiin.

Seuraava aamupäivä meni nukkuessa päiväunia, herätys kun oli taas kolmelta yöllä. Sitten vuorossa oli Central Park, jossa Pojan uskalsi päästää rauhassa juoksentelemaan. Ihmeteltävää riitti suurista puun lehdistä hevoskärryihin, suihkulähteisiin ja saippuakuplataiteilijoihin. Poika kirmasi minkä kintuista pääsi, ravasi portaissa ja yritti kiivetä suihkulähteeseen.

Matka jatkui kahdella lennolla Floridan Panama Cityyn, missä vietimme viikon poimien simpukoita vitivalkoiselta hiekkarannalta. Pojasta kuoriutui oikein innokas rantaleijona. Hiekka pölisi ja punaiset Salama-uimapöksyt saivat hurjaa kyytiä Pojan juostessa rantavedessä. Ja mikään ei ollut hauskempaa kuin kaatua naamalleen veteen. Välillä Poika kuoputti hiekkaa käsillä jalkojensa välistä kuin koira, kunnes aloitti ikuisuusprojektin: rannan tyhjentäminen hiekasta mereen kourallinen kerrallaan.

Ajoimme yli kolmenkymmenen asteen helteessä Gulf Worldiin katsomaan delfiinejä ja muita meren olioita. Jännittävän merileijonashown aikana Pojasta oli hirvittävän paljon mielenkiintoisempaa tarkastella katsomorakenteen ruuveja. Maassa olevat vesilätäköt veivät voiton viereisessä altaassa uivista haista. Kun nämä tärkeimmät oli tutkittu, olikin sopiva aika nukahtaa. Ehkä olisi kuitenkin ollut hauskempaa vain istua laiturinnokassa ja bongata merestä pieniä kaloja, meritähtiä, rauskuja, kotiloita ja rapuja.

Leppoisan viikon jälkeen palasimme New Yorkiin. Kaupungin vilinässä näimme mm. miltei alastoman kitaraa soittavan cowgirlin, Ben Stillerin kuvaamassa elokuvaa sekä Minnejä, Mikkejä ja Hello Kittyjä, jotka hyökkäsivät Poikaa naurattamaan. Aluksi se oli ihan söpöä, mutta kun vastaan tuli Mikki, jolla oli selkeä kaljamaha, illuusio särkyi. Mistä sitä oikeasti tietää kuka ällötys puvun sisällä piileskelee?

Viimeisen lomapäivän huipennus oli kaupunkikierros kaksikerroksisella bussilla. Poika istua nakotti kiltisti koko kaksituntisen ihmetellen loputonta autovirtaa. Pilvenpiirtäjien lomassa heittelehti tuulen mukana muovipussi, joka lensi lopuksi suoraan naamaani (joka myös onnistui palamaan ajelun aikana). Times Squerella, kaiken kiireen keskellä, ohitse ajavat palomiehet huomasivat pienen lapsen ihailevan ja innostuneen osoittelun. Pojan hymy oli korvissa, kun palomiehet vilkuttivat takaisin ja kilauttivat vielä paloauton kelloa.

Paluulento kotiin myöhästyi, ja istuimme koneessa pari tuntia, ennen kuin kone oli edes ilmassa. Niin kuin 8 tunnin lento ei itsessään riittäisi. Sillä lennolla me olimme se lapsiperhe, jonka viereen kukaan ei olisi halunnut joutua. Yliväsynyt ja ylisitkeä Poika ei suostunut nukkumaan, vaan parkui kitarisat vilkkuen. Mies alkoi jo laskea, miten paljon välilasku Reykjavikiin tulisi maksamaan. Poika pysyi hiljaa vain katsoessaan DVD:ltä Utelias Viliä ja odotimme laitteen akun loppumista kauhusta täristen. Kun kaikesta toivosta oli jo luovuttu, sylissä istuva Poika käänsi pään rintaani vasten ja sulki silmät. Uupunut maailmanmatkaaja nukahti viimein jossakin Islannin yläpuolella ja heräsi seuraavan kerran vasta omasta sängystään.