Flunssasta ja alkuyön yskimisestä huolimatta Poika herää aamulla oikein hyvällä tuulella. Olohuoneessa Poika syöksyy heti sohvan luo, heittää toisen jalkansa kevyesti ylös ja punnertaa itsensä istumaan. Seuraavaksi tien tassuihin on löytänyt kaukosäädin ja televisio räpsähtää päälle, sieltähän tulee Viiru ja Pesonen. Tämän aamuperinteen olisi voinut oppia vähän myöhemminkin.

Aamupuuron Poika haluaa syödä itse. Jotenkin hän onnistuu valikoimaan lusikkaan vain mustikkasosetta ja jättää puurot kulhoon. En ollut edes ajatellut, että alle 1-vuotiaana voisi oppia lusikoimaan ruokansa itse. Lusikka on Pojalla täytynyt olla kädessä heti kun soseita alettiin syödä, jos ei omaa ole antanut, se on sitten pihistetty kovaäänisesti muiden kädestä. Eräänä päivänä, kun olin Poikaa syöttämässä, hän tarttui napakasti kiinni ranteestani, otti lusikan omaan kouraansa ja katsoi kuin sanoen "Kato äiti, kyl mä tän jo osaan", kauhaisi lusikan täyteen sapuskaa ja pisti sen suoraan suuhun. Ja virnisti onnellisena.

Kipeitä molemmat kun olemme, on mukava löhöillä leveäksi avatulla sohvasängyllä, josta on tullut Pojan lempi peuhupaikka. On kerrassaan ihanaa heitellä tyynyjä, möyriä ja rötkähdellä makuulteen. Kauaa ei kuitenkaan Poika malta lepäillä, vaan puraisee minua kantapäästä, nauraa ja juosta kipittää nurkan taakse. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa musiikki soimaan ja antaa energian virrata. Popsi popsi porkkanaa raikaa, Poika tanssii polvia notkutellen ja taputtaa samalla.

Puolilta päivin pikkupotilas nukahtaa. Viideksi minuutiksi. Sitten alkaa yskittää. Kun suolatipat on laitettu ja räät imetty letkulla, ei tietenkään enää nukuta. Kokeilen leikkiä itse nukkuvaa. Poika kiipeää päälleni istumaan ja alkaa pomppia. Leikin nukkuvaa. Poika alkaa äännellä terävästi haukahdellen ja ihastelee oman äänensä kaikua. Leikin nukkuvaa. Poika paukuttaa päätänsä seinään. Leikin nukkuvaa. Tohinaa, hyörintää ja pyörintää. Poika sukii varpaillaan hiuksiani ja nukahtaa viimein kainaloon.

Hiljaa kaivan pyöristetyt kynsisakset yöpöydän laatikosta. Naps, naps, naps. Ryhdyn parturoimaan pahaa aavistamattomana nukkuvan Pojan hiuksia, jotka ovat päältä ja niskasta ehtineet kasvaa pitkiksi liehuiksi. Aikaisemmin olen kokeillut hiustenleikkuuta kerran miehelleni. Olin kuulemma liian hidas ja ennen kuin ehdin viimeistellä mestariteostani, hän kaivoi koneen esille ja veteli sillä hiuksensa siihen kuosiin, että seuraavana päivänä oli mentävä parturiin. Rohkeasti käyn kuitenkin nyt hiusten kimppuun ja kerään valkeat hapset talteen. Pientä viimeistelyä on hyvä tehdä vielä myöhemmin pojan istuessa syöttötuolissa. Ja lopputulos ei ole lainkaan hullumpi.

Illalla Pojan isoäiti ja isoisä tulevat viettämään isoäidin syntymäpäiviä ja samalla vaihdetaan muutkin lahjat. Poika hyökkää innoissaan isoimman paketin kimppuun ja tarkastelee jokaista repimäänsä paperin palaa. Paketista paljastuu pyyhkeitä, josta Poika tekee lattialle läjän ja ajelee sen päältä edes takaisin autolla. Seuraavista paketeista löytyy kirjoja, ja loppuillan pikkuinen kiipeää sylistä syliin niitä tutkimaan.

Kylvyn ja höyryhengityksen kautta käy tie petiin, joulun ihmettä ja tervettä päivää odottamaan. Hyvää joulua kaikille ja puuhakasta uutta vuotta!