Kolmen vuoden kynnyksellä iski Poikaa ihan selvä ikäkriisi. Ehkä se johtui siitä, että tapahtumaa oli hehkutettu niin paljon etukäteen. Tai sitten raukka luuli, että elämä muuttuu sen myötä jotenkin radikaalisti. Kiukuttelu alkoi paria viikkoa ennen synttäreitä. Kaikki oli tyhmää ja kauhea itkupotkuraivari saattoi syttyä ihan mistä tahansa. Suurena päivänä ohjelmassa oli aarteenetsintää, ranskalaisia ja nuggetteja, Lentsikat -elokuva ja kaikkea kivaa koko perheen kesken. Kotimatkalla sankari vain totesi: ” Mä en haluu olla kolme, mä haluun olla vaan kaks.” Iltapalakaan ei maistunut, ennen kuin keksimme hämätä sytyttämällä synttärikynttilä paahtoleivän päälle. Pari päivää synttäreiden jälkeen Poika rauhoittui. Elämä jatkui, vaikka olikin jo kolme vuotta. Siitä lähtien Poika on tosin aloittanut joka toisen lauseen mummomaisesti sanomalla: ”Muistatko…?”

Syntymäpäivälahjaksi annoimme Lego Jaken merirosvolaivan. Riemukkain osa siinä on kuulan ampuva tykki, jonka kanssa Poika joskus hiipii nurkan takaa ja huudahtaa: ”Tulta!” Poika on edelleen yhtä innostunut merirosvoista kuin me vanhemmat alamme olla siihen kyllästyneitä. Välillä Poika kertoo kyllä hyviä puujalkavitsejä. Kerran mummin kanssa ulkoillessa, irtosi kenkä kesken laivaleikin: ”Oho, puujalka putosi!” Yksi päivä taas Poika lenkutti keittiöön jalka muovikuppiin sullottuna: ”Kato äiti. Krokotiili puraisi ja mulla on nyt puujalka.”

Pojan parhaat kaverit tällä hetkellä ovat Mikki ja Hessu. Niille pitää esitellä kaikki lelut, tehdä ruokaa ja ne pitää ottaa mukaan nukkumaan. Jos Poika saisi päättää, istuisin koko päivän Mikki ja Hessu sylissä. Kun sanon, että nyt on välillä Pikkuveljen vuoro olla sylissä tai aika siivota tms., sanoo Poika murtuneella äänellä pää painuksissa: ”Ai, selvä.” Minuutin päästä Mikki ja Hessu ovat taas jotenkin päätyneet minun syliin ja Poika ryntää hakemaan ”vielä yhden erikoiskivan yllätysjutun” niille näytettäväksi, kunnes koko leluarsenaali on raahattu olohuoneeseen. Kun pyydän, että älä heitä niitä leluja lattialle, saan vastaukseksi: ” En, kun ne lensi sinne itse.” Muutenkin olen alkanut saada varsin nenäkkäitä vastauksia. Yhtenä päivänä taas saarnasin jostain asiasta ja siihen Poika totesi: ”Anteeksi, Teidän Korkeutenne!”

Vuoden tauon jälkeen Poika aloitti taas muskarissa. Lauluinnostus onkin aivan valtava ja Poika lurittelee lauluja pitkin päivää. Aina sanat eivät tosin mene ihan kohdalleen. Metsämökki -laulu menee Pojan mukaan näin: ”…Auta, auta, pyydän sua, vaimoni vainoo mua!...” Poika myös laulaa antaumuksella Utelias Vilistä poimimaansa Jouluapina-laulua ja ihmettelee, miksi sitä ei löydy miltään joulucd:ltä niin kuin esimerkiksi Kumpuset-laulu.

Lunta ja lumileikkejä odotetaan meillä kovasti. Vaikka sen verran välillä onkin ollut lunta ja pakkasta, että riiviö onnistui karkaamaan lammen jäälle juoksentelemaan. Onneksi sillä kertaa jää kesti. Hiekkalaatikotkin ovat sen verran kohmeessa, että saa raaputella välillä hiki pipossa, että Poika pääsee mielipuuhaansa eli tekemään hiekkapizzoja. Ja nyt seuraakin täydellisen pizzan resepti: ”Pohjalle laitetaan ensin hilloa, sitten tonnikalaa, homejuustoa ja päälle vielä raakajuustoa.” Luovaa ruoanlaittoa on kai sekin, että Poika käpertyy sohvan ja sohvatyynyn väliin ja pyytää: ”Purista minut, minä olen valkosipuli.”

Tänä vuonna Poika sai ensimmäistä kertaa joulukalenterin. Pienet näpit välillä oikein syyhyävät, kun eivät malttaisi olla avaamatta luukkuja etukäteen. Yhtenä aamuna, kun Poika oli avannut luukun ja piteli suklaata kädessä, kiusoittelin, että jospa se onkin minun suklaa. Pienestä heitosta seurasi se, että vaikka miten yritin, ei Poika enää suostunut syömään suklaata. Itku kurkussa pieni totesi että: ”Joo, se on sinun.” Parku ei päättynyt, ennen kuin olin huonolla omalla tunnolla nieleskellyt herkkupalan alas. Aika kamala äiti.

Jouluperinteistä päästäänkin iltaperinteisiin. Kolmevuotias on liikuttavan estoton, mutta samalla myös mahdottoman utelias tarkkailija. Iltapesun jälkeen Pojalla on tapana juosta luokseni pyyhkeeseen kääriytyneenä ja toteaa: ”Minä olen munassa.” Sitten minun täytyy kysyä, että mitähän sieltä munasta kuoriutuu. Poika heittää pyyhkeen pois: ”Minä olen tipu! Piip piip. Ja sinä olet kanaemo.”  Kerran kun olin itse menossa suihkuun, tuli Poika siihen viereen mietteliään näköisenä: ”Onko äiti sinun pippeli pudonnut?” Ei ole. ”Onko isä varastanut sen?” Sain kyllä hihitellä partaani. Vaikka asiasta on puhuttu useampaakin kertaan, pohti Poika yhtenä iltana vielä isälleen: ”Onko äidillä se jossain muualla?”

Iloista joulun ja uuden vuoden odotusta kaikille!