”Hei! Tuolla on Myyrmäen vesitorni, se on käytössä. Myös Kaivokselassa on vesitorni, mutta se ei ole enää käytössä. Sen päällä on säähavaintopallo, joka oli ennen lentoaseman vesitornissa. Lauttasaaressakin on vesitorni, mutta se puretaan syksyllä. Vuosaaren vesitorni on jo purettu….” Istuimme taksissa ja Poika kertoi koko matkan ajan hämmästyneen oloiselle kuskille vesitorneista. Ne ovat nyt tosi in. Mikä tahansa vesitorneihin liittyvä saa tulevan vesitornitieteilijän ilmeen kirkastumaan.

Pojan mielipuuhaa on rakentaa Legoista vesitorneja ja sitten selostaa, missä on mm. ilmanvaihtoputket, sisempi- ja ulompivesisäiliö, pumput, kattotasanne ja antennit. Ulkona erimuotoiset katulamput muuttuvat Lauttasaaren, Otaniemen tai Kaivokselan vesitorneiksi. Hiekkalaatikolla Poika hyppää korokkeelta alas ja huutaa: ” Minä olen Jyväskylän vesitorni, katsokaa miten romahdan!” Joinakin päivinä olemme olleet vesitorniretkillä ja ajaneet katsomaan niitä läheltä.

Kesän aikana olemme muutenkin tehneet pieniä reissuja. Suomenlinnan reissulla parasta oli Pojan mielestä lautalta näkyneet Roihuvuoren ja Myllypuron vesitornit. Kansallismuseon Vintillä isomman ipanan mieleen oli vanhan ajan kauppaleikki ja pienempi ihastui maitolaiturin kannuihin. Bussimatka kotiin ei ollut oma suosikkini: Pikkuveli parkui, jos en tunkenut koko aikaa riisikakkua suuhun ja Poika pomppi ylös alas ja nuoli ikkunaa. Ajomatka Lohjalle mökille sujui paremmin, kun Poika bongaili liikennemerkkejä, joista eksoottisin oli varmaan varokaa härkiä -merkki. Mökillä Poika jätti sormensa heti leikkimökin oven väliin, eikä suostunut näyttämään kättään tai tekemään mitään muutakaan tuntiin. Pikkuveli puolestaan hankki mustan silmän kaatumalla päin patteria.

Vähän pidemmän reissun teimme Turkuun, jossa olimme pari yötä kylpylähotellissa. Pahaksi onneksi Poika oli vaikea koko matkan ajan kipeän vatsan takia. Pukeminen oli vaikeaa, riisuminen oli vaikeaa, syömisestä tai liikkeelle lähtemisestä puhumattakaan. Hauskaa meillä silti oli. Uiminen oli niin kivaa, että sain naama punaisena kantaa kiljuvan vesipedon pukuhuoneisiin, jotta pääsimme pois. Matkan varsinainen etappi oli kuitenkin Muumimaailma, jossa molemmat vekarat viihtyivät hyvin. Poika heitti yläfemmat Pikku Myyn kanssa ja kysyi sitten, onko Muumilaaksossa vesitornia. No, ei ollut. Onneksi näimme ajomatkalla sentään Raision vesitornin, joka Pojan mielestä oli vähän Hakunilan vesitornin näköinen.

Kuukauden päästä urani kotiäitinä päättyy.  Itse aloitan uuden alan opiskelun ja pojat menevät tarhaan.  Koska varsinaisen tarhaan tutustuttamisjakson hoitaa isä, kävimme poikien kanssa jo nyt kertaalleen paikkaa katsomassa. Poika oli heti kuin kotonaan, kengät riisuttuaan hän käveli suoraan sohvalle rennosti löhöilemään. Kun kiersimme tarhaa, Poika kertoi kaikille nimensä, avasi suunsa ammolleen ja osoitti: ”Mulla on pitkät hampaat.”  Pihalla Poika sukelsi mukaan muiden leikkeihin kuin pieni ankerias ja lähtiessä huusi kaikille: ”Oli kiva leikkiä ja nähdään sitten taas!” Ainakin toisen lapsosen osalta suurimmat huolet haihtuivat. Ja jos tarhassa sattuu olemaan joskus naamiaiset, on Poika ilmoittanut haluavansa pukeutua banaaniksi. Enää mietityttääkin miten pienempi rääpäle pärjää ja kuinka sairaana syksyllä olemme. Muutama päivä käynnin jälkeen olimme kaikki räkätaudissa.

Pikkuveli ei ole tosin enää mikään rääpäle. Pieni pyöröposki tapailee jo joitakin sanoja. Ainakin äiti, isä, heppa, lamppu ja vaippa on kuultu ja monista sanoista alkutavuja. Tappi otti myös ensimmäiset askeleet ilman tukea alle kymmenkuisena ja kipittelee itsekseen jo pitkiäkin matkoja. Yleensä mennään kyllä vielä käsi kädessä, ja käteni ovatkin olleet kirjaimellisesti sidottuina viimeaikoina.  Tai joku on vähintäänkin roikkunut kiinni lahkeessa. Pikkuveli harjoittelee kovasti laatikoiden päälle kiipeämistä ja virnistelee ilkikurisesti napsutellessaan TV:tä päälle ja pois. Ulkona on kiva tunkea suu täyteen kiviä. Pikkuvintiön suurin intohimo tällä hetkellä on kuitenkin pallo. Jalkapallo, pehmopallo, sählypallo, golfpallo, iso pallo, pieni pallo. Pallo kuin pallo, kunhan on pallo jota heittää ja potkia.

Iltaisin molemmat lapsoset ovat touhuista aivan puhki. Silti isompi innostuu juoksemaan karkuun iltapesua ja lauleskelee: ”Et saa minua kiinni mandariini!” tai ”Lälläl lälläl paukku!”  Välillä Poika vielä viimeisillä voimillaan huutaa sängyn viereen käymään ja kysyy: ”Onhan Lauttasaaren vesitorni vielä olemassa? Eihän sitä vielä ole purettu?” Poika on halunnut usein isän kertoman vesitorniaiheisen iltasadun, jossa hän seikkailee yhdessä Mikin kanssa. Eräänä iltana Poika pyysikin: ”Isä, laula mut uneen.” ”En mä osaa laulaa”, totesi mies. ”Äiti osaa, sen Nukkumatti-laulun” , vastasi Poika. ” Laula sinä”, mies ehdotti. ”Ei kun lauletaan jotain yhdessä”, Poika ehdotti. Hetken sopivaa laulua mietittyään isä ja Poika lauloivat yhdessä Tuiki tuiki tähtönen. Sitten pellavapää nukahti.